sunnuntai 17. elokuuta 2014

Viikonloppu & häät

Moikka! Miten teidän viikonloppu on sujunut? Meillä oli hieman normaalista poikkeavaa ohjelmaa, nimittäin Leevin serkun häät. Lauantaina aamupäivästä lähdin ensin heittämään Jepaa mummulaan yöksi. Päätettiin Leevin kanssa, että päästään kaikki helpommalla jos Jerry menee hoitoon. Jepa on aika energinen tapaus, joten kirkossa ja juhlapaikalla olisi varmasti tullut aika show. Ja voin satavarmasti sanoa, että Jepalla oli sata kertaa kivempaa mummulassa kuin häissä. Mun äidillä sattui vielä sopivasti olemaan vapaa viikonloppu, joten kaikki meni ihan nappiin. 
Häät olivat tosiaan lauantaina ja oli kyllä kiva pitkästä aikaa laittautua oikein kunnolla. Häät olivat mielestäni tosi kauniit ja sieltä löytyi paljon sellaisia yksityiskohtia joita olen omiin häihini ajatellut. Ruoka oli hyvää, tunnelma oli lämmin, eikä seurassakaan ollut valittamista :) Kello 10 jälkeen päätettiin kuitenkin Leevin kanssa lähteä ajelemaan kotiin päin ja katseltiinkin loppuilta kotisohvalla elokuvaa. Tämä sunnuntai päivä onkin mennyt sitten suurimmalta osin ihan kotosalla. Kaupassa kipaistiin pikaisesti ja Jerryn kanssa oltiin pihalla kävelemässä. 
Alkuviikosta palailen asupostauksen merkeissä, tykkäsin lauantaisesta asustani kovasti ja haluan sen teillekkin näytille. Loppuun vielä hääteemaan sopiva kuva :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti