sunnuntai 10. elokuuta 2014

Synttäriviikonloppu

Nyt on synttärt juhlittu ja huomenna alkaa taas normi arki. Meillä oli kumpanakin päivänä, eilen ja tänään pienet juhlat ihan lähimpien sukulaisten kesken. Jerry tykkäsi kovasti kun oli asunto täynnä ihmisiä kaikki häntä katsomassa. Ei mikään ihme, että eilen illalla olikin aika väsynyt meno ja poika nukahti ihan parissa minuutissa. Voisin veikata, ettei tänäänkään hirveän kauaa tarvitse Jerryä nukuttaa. 
Synttäreillä me tarjoiltiin tietenkin muiden herkkujen lisäksi kakkua. Tein jo Jerryn 1-v synttäreille todella hyvän mansikkakakun ja koska se oli viimeksikin hitti, päätin tänä vuonna leipoa saman. Kyseessä on siis Valion Mansikkarahkakakku, johon tänä vuonna tein pieniä muutoksia. Lauantaisen kakun pohjan Dominot korvasin Digestive- kekseillä ja mansikkarahkan sijaan käytin mansikka-raparperi-rahkaa. Koska meillä oli tänään juhlissa pari vierasta jotka eivät kestä gluteenia, tein vielä toisenkin muutoksen pohjaan. Digestivien sijaan pohja tuli gluteenittomista suklaakekseistä. Leevi sanoi, että tämä gluteeniton versio oli jopa parempaa kuin normi! Kakun lisäksi innostuin vielä itse tekemään mokkapaloja, niistä tuli super hyviä :)
Lahjaksi Jerry sai kasan uusia syysvaatteita, mm. välikausiasun, uuden sängyn + peiton, tyynyn ja petivaatteita, kivoja leluja ja lahjakortin H&M:lle. Äiti on ainakin uusista vaatteista tyytyväinen, suurin osa tällä hetkellä sopivista vaatteista on kesävaatteita! Jerry on kasvanut kevät/kesällä ihan hurjasti, joten aika paljon on kyllä saanut laittaa kollareita ja pitkähihaisia varastoon. Siinä muuten yksi syy miksi odotan syksyä poikkeuksellisen innokkaasti: pääsee ostamaan Jerrylle ihania syysvaatteita! 
Summa summarum juhlat meni oikein mukavasti, vieraat viihty ja ennen kaikkea Jerry tykkäs. Ens vuonna on taas vähän eri meininkin, tänä vuonna Jepa ei tainnut ihan vielä ymmärtää, että on kyse hänen synttäreistään. Tässä vielä pari kuvaa juhlista!


2 kommenttia:

  1. Onnea suloiselle Jerrylle! :) Vitsi miten ihana kuva tuo alin, tosi söpö ilme! Muutaman viikon päästä on omankin poitsun synttärit, niin pitäisi alkaa itsekin kakkua ja muita synttärijuttuja suunnittelemaan.:) Kiva blogi sinulla kaikinpuolin ja jään mielelläni seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jerry lähettää kiitokset! Mä tykkään itse tosi paljon järjestellä kaikkia juhlia ja leipoa ym. mutta pakko sanoa, että kiva kun juhlat ovat takana päin. On siinä järjestelyssä kuitenkin se oma stressinsä :)
      Kiva että liityit joukkoon! :)

      Poista