perjantai 24. tammikuuta 2014

Uutuuksia

Helou! Koeviikko on nyt siis ohitse ja olen kyllä tyytyväinen saatuihin numeroihin. Toissapäivänä alkoi uusi jakso ja maanantaina pitäisi osallistua yhteen rästitenttiin, joten tehtävää on taas paljon! Eikä tietenkään unohdeta helmikuussa alkavia yo-kokeita... eli ei siis ihme, jos blogi jää hieman vähemmälle huomiolle. Yritän kyllä parhaani mukaan muistaa kirjotella :)

Nyt kuitenkin siihen asiaan, eli uusiin hankintoihin! Vaatekaappini on saanut parin viime viikon aikana täydennystä muutamasta aika klassisesta vaatekappaleesta. Mukana on myös yksi yllättäjä, jota en koskaan uskonut näkevän omassa garderoobissani, mutta eikös se ole niin että never say never

Yksi musta ja yksi valkoinen perus toppi Cubuksesta, näitä kun ei koskaan voi olla liikaa. Itselläni nämä menevät sekä aluspaitoina, että ihan pelkästään, vaikkapa neuletakin kanssa.

Musta trikoinen kietaisupaita ja raidallinen neule Cubuksesta, beige neuletakki laskotetulla etuosalla H&M:ltä. Kolme hyvin simppeliä vaatekappaletta joita voi yhdistellä moneenkin eri asuun, jo pelkästään värienkin puolesta, jotka ovat hyvin neutraalit. Raitaneule on jo näinkin lyhyessä ajassa noussut ihan lempivaatteeksi, se kun tuntuu sopivan kaikkien alaosieni kanssa! Neulos on vielä kaiken lisäksi aika ohutta, joten sille varmasti löytyy käyttöä lämpimilläkin keleillä.

No näitä en olisi koskaan uskonut omistavani! Ihme kyllä, Hennesiltä ostettujen tekonahkahousujen ympärille on ollut todella helppo loihtia eri asuja. Aluksi luulin, että en omista pöksyihin sopivia kenkiä laisinkaan, mutta joulun jälkeen ostamani chelsea bootsit ja pari vuotta sitten Biancosta hankkimani biker bootsit sopivat kummatkin kuin nenä päähän näiden nahkahousujen kanssa. Näitä tullaan varmasti näkemään päälläni useasti!

Lopuksi vielä pari kosmetiikka puolen uutuutta! Garnierin Nordic Moisture Match-päivävoide kuivalle iholle ehtikin jo vilahtaa viime postauksessa. Uusi musta Tangle Teezer ja Lancômen Mousse Éclat, maailman paras kasvojenpuhdistuaine, ovat aikaisia ystävänpäivälahjoja äidiltäni.  


Sellaisia uutuuksia siis täällä! Mitäs pidätte uusista vaatteista?
Huomenna palailen taas kirjoittelemaan, tällä kertaa Jerryn 1v 4kk neuvolan merkeissä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti