maanantai 24. syyskuuta 2012

Palautuminen

Ennen raskautta painoni pyöri aika tasaisesti 56 kilon paikkeilla ja se on paino johon olen itse todella tyytyväinen näin 164 cm pitkänä. Kun sitten raskausviikkoja alkoi tulla lisää, samoin alkoi myös painoa. Tosin kun pahoinvoinnit alkoivat painoni putosi parisen kiloa, mutta kun ruoka alkoi taas maistua se normalisoitui. Sinä yönä jona tuli sitten lähtö Tayssiin synnyttämään, kävin vaa'alla ja lukema näytti 66 kiloa. Painoa ei tullut raskauden aikana kun siis vain 10kg! Enemmänkin olisi voinut kertyä ja raskauden ruokatottumuksiani muistellen, ihmettelen suuresti etten lihonut enempää :D Mutta hyvä näin, kävi tuuri.
Nyt 6 viikkoa synnytyksestä painoni taas sen 56 kiloa. Palaudin suhteellisen nopeasti ja vain hieman vähentämällä herkkujen syöntiä pääsin takaisin vanhaan painooni. En tietenkään ole niin kiinteässä kunnossa kuin ennen, mutta sekin asia korjaantuu kunhan pääsen takaisin salille. 


Salista puheenollen, olen tänään menossa aktivoimaan jäsenyyteni Fressi/Sykkeelle! Hieman jännittää, sillä olen käynyt treenaamassa viimeksi helmi-maaliskuun tienoilla. Tämän jälkeen laitoin korttini jäihin, sillä motivaationi treenata lopahti täysin sen jälkeen, kun neuvolatädit kehottivat treenatessa pudottamaan painoja huomattavasti. En kokenut salitreenissä tämän jälkeen mitää järkeä, sillä yksi suuri syy miksi harrastan liikuntaa on lihaksen kasvattaminen ja kiinteyden ylläpito, sen hyvän olon saamisen lisäksi. Tyydyin sitten raskausaikana vain lenkkeilyyn.

Mutta nyt on ainakin motivaatio korkealla kun yrittää saada ne kroppani uumeniin piiloutuneet lihakset taas esiin. Luin jonkin aikaa sitten netistä jonkun tutkimuksen jossa mainittiin siitä, miten synnyttäneen naisen testosteroni arvot ovat vuoden synnytyksestä ihan huipussaan, että jos lihaksen kasvattaminen on tavoitteena, salille kannattaa raahautua sen ensimmäisen vuoden sisällä, tämän jälkeen testosteroni alkaa palautua normaaliin arvoonsa. Tiedä sitten onko se oikeasti näin, mutta toivotaan :)

2 kommenttia:

  1. Voi vitsi, taisin just löytää uuden lemppariblogin lukulistalle! :)Aivan ihana blogi sulla!!
    Liityin ehdottomasti sun lukijaksi, tuu säkin kurkkaan mun blogiin mmilya.blogspot.com ja liity säkin myös mun lukijaksi jos tykkäsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon, mukava kuulla että tykkäät :) Mä oon itseasiassa lukenut sun blogia anonyymisti jo jonkin aikaa, mutta nyt voisin liittyä ihan bloggerinkin kautta :)

      Poista