maanantai 9. joulukuuta 2013

Haaste: 11 kysymystä

Pari päivää sitten sain Miialta kivan haasteen ja päätin sen nyt maanantai-illan ratoksi toteuttaa! :) 


Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa itsestäni:

1. Mulla on yksi tatuointi, jonka otin noin pari vuotta sitten. Joskus mulla oli myös medusa-lävistys.

2. Mulla on vähän sellainen tapa, että tykkään aina alkaa säästämään johonkin hieman kalliimpaan esim. merkkilaukkuun tai -huiviin, mutta saadessani rahat kokoon, en ikinä ostakkaan säästökohdettani.

3. Olen todella huono vastaamaan tekstiviesteihin, s-posteihin, facebook-viesteihin ym! Katson kyllä saapuneen viestin suht nopeasti sen saapumisesta, mutta sitten laitan aina puhelimen pois ajatellen, että vastaan sitten hetken päästä. Noh, se hetki tuppaakin sitten aina venyä joskus jopa tunneiksi.

4. Tykkään kovasti tehdä ruokaa sellaisella "käytetään sitä, mitä kaapista löytyy" -periaatteella. Monet nykyään jo vakkari ruoat/kastikkeet ovat tulleet meidän ruokavalioon juuri tuolla tavalla.

5. Mulla on aika paha kipu- ja piikkikammo ja saatan helposti pyörtyä piikkiä laitettaessa. Yleensä verikokeeseen mennessäni laitan käteeni puuduttavan emla-laastarin, mutta sekin saa minut silloin tällöin pyörtymään.

6. Kaikkina muina vuodenaikoina paitsi talvisin, meillä on täällä asunnossa aina yksi kukka, yleisimmin orkidea. Mulle onkin kertynyt pieni pakkomielle, että ennenkuin vanha kuolee, niin pitää ostaa äkkiä uusi tilalle, jotta ruukku ei olisi hetkeäkään tyhjänä.


7. Olen aikojen saatossa kerännyt aikamoisen arsenaalin erilaisia kynsilakkoja, mutta Jerryn syntymän jälkeen en ole osannut käyttää lakkaa kynsissäni ollenkaan! Joskus saatan innostua lakkaamaan kynteni tai tekemään itselleni geelikynnet, mutta yleensä viikon sisään olen palannut takaisin naturelliin lookkiin.

8. Tykkään ihan hirveästi matkustella ja toivon kovasti, että me saataisiin Leevin kanssa aikaiseksi lähteä ensi keväänä/kesällä Lontooseen.

9. Jos saisin päättää, kulkisin koko lopun elämäni pehmeissä collegepöksyissä. Mua ahdistaa ihan hirveästi olla esim. kotona, mummulassa, porukoilla tai Leevin vanhemmilla farkut jalassa. Siksi yleensä kun lähdetään käymään jossain, mulla kestää ihan älyttömän kauan valita vaatteet, kun yritän keksiä mahdollisimman rennon, mutta siistin kokonaisuuden.

10. Yleensä kun löydän jonkun tosi hyvän biisin, kuuntelen sitä seuraavat pari viikkoa nonstoppina kunnes kyllästyn täysin.

11. Aina kun menen salille mulla on pakko olla musiikkia ja kuulokkeet mukana. Lisäksi mulla on iPhonessa yksi tietty soittolista, jossa mulla on pelkästään treenibiisejä. En vain osaa treenata ilman musiikkia!


Kysymykset joihin minun pitää vastata:

1. Tärkein/paras nuoruudenmuistosi?
- Voi niitä on monta! Parhaimmat on kuitenkin aina koettu saman tyttöporukan kanssa vanhasta hiphopin sm-kisajoukkueesta.

2. Lempiruoka?
- Tortillat ehdottomasti.

3. Sinkku, seurusteletko, avoliitossa, kihloissa vai oletko naimisissa?
- Avoliitossa ja kihloissa.

4. Mistä tykkäät shoppailla itsellesi vaatteita?
- H&M, Lindex, KappAhl ja Vero Moda.

5. Entä lapsellesi/lapsillesi?
- H&M ostetaan melkein kaikki, välillä jotain löytyy myös Lindexiltä ja KappAhlista.

6. Mikä on ykköstoiveena joululahjana?
- Varmaankin Michael Korsin wristlet tai OBH Nordican Volumaster.

7. Minkälaisesta sisustuksesta pidät?
- Valkobeige sisustus on kovasti mieleen, pidän myös kovasti hieman modernimmasta tyylistä.

8. Lempi kakku tai leivonnainen?
- Mokkapalat ja pulla!

9. Lempi karkki tai suklaa?
- Lempikarkki on ehdottomasti ne vaaleanpunaiset/vaaleansiniset kirpeät pullon muotoiset irtokarkit.

10. Oletko koskaan käynyt Kokkolassa?
- En ole.

11. Missä maissa olet käynyt?
- Virossa, Ruotsissa, Tanskassa, Espanjassa, Kyproksella, Egyptissä, Meksikossa ja Amerikassa. Lentoa on tullut vaihdettua Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä, mutten oikein laske niitä maihin joissa olen käynyt, kuitenkin kyse vain lentokentällä olosta.


Kysymykset haastetuille:

1. Unelma-ammattisi?
2. Millainen on unelma lomamatkasi?
3. Haluatko koskaan lapsia/ lisää lapsia?
4. Kallein omistamasi esine?
5. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
6. Paras elokuva jonka olet koskaan nähnyt?
7. Baari- vai koti-ilta?
8. Mainitse kolme lempiblogiasi?
9. Jos saisit toteuttaa yhden materialistisen toiveesi, mikä se olisi?
10. Kauanko olet pitänyt blogia?
11. Mainitse kolme piirrettä mitkä saavat sinut jäämään jonkin blogin lukijaksi?

Haastan nyt tällä kertaa vain kuusi :)



1 kommentti:

  1. Vau, vähänkö tuli puskista että haastat mut :D mutta kiitos paljon, teen tän mielelläni!!:)

    Minerva

    VastaaPoista