keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Tiistai meidän kanssa

Herättiin Jerryn kanssa 10 aikaan ja jäätiin vielä hetkeksi makoilemaan sänkyyn. Jerry kiipesi taas yöllä meidän viereen nukkumaan ja heräsin aamulla pienet jalat naamalla. Noustuamme ylös mentiikin sitten suoraan hammaspesulle ja vaipan vaihtoon. Laitoin Jerrylle telkkarista Superpennut -leffan pyörimään ja rupesin tekemään meille aamupalaa. Noin 11 aikaan alettiin sitten syömään. Jerry syö aina aamuin illoin puuroa. Samaa Piltin banaani-vadelmapuuroa on vedelty jo päälle pari vuotta ja edelleen se vain näyttää maistuvan!


 Aamupalan jälkeen Jepa jatkoi leffan katselua ja aloitin tämän postauksen tekemisen. Ajattelin, että kirjoitan tänne sitä mukaa kuin tapahtuu ja lisään sitten vain päivän päätteeksi kuvat paikoilleen, niin ei tule illalla istuttua niin kauaa läppäri sylissä. 
Olin siis hetken aikaa Jerryn kanssa sohvalla ja luin uusimmat blogipostaukset. Puoli 1 maissa aloin siivoamaan asuntoa. Viikkasin kuivuneet pyykit kaappeihin, keräsin kaikki likaiset tiskit koneeseen ja siivottiin yhdessä Jepan huone ja kaikki lelut mitä täällä lojuu ympäriinsä. Paljon kivempi ottaa vaikka leegot esille, kun muut lelut on siivottu pois tieltä, äitikin tykkää heh!


Siivoilun jälkeen syötiin vähän lounasta ja mä sain katsella pari jaksoa Teen Mom 2 ihan rauhassa, kun Jerry teki omia juttujaan. Leikki leegoilla, teki palapeliä ja pelasi pupupeliä pädillä. Puoli kolme tuli tyttö facebook-kirpparilta käymään ja osti multa yhdet vanhat kengät pois. Taas sai vähän rahaa kerrytettyä säästöön! 


Kenkien noudon jälkeen tyhjensin tiskikoneen, täytin pesukoneen ja maksoin muutamia laskuja ja vuokran. Näiden arkiaskareiden jälkeen syötiin Jerryn kanssa vähän jätskiä jälkkäriksi ja pidettiin pieni ruokalepo. Katseltiin hetki telkkarista Zack ja Quack piirrettyä ja noin puoli 5 aikaan laitettiinkin ulkovaatteet päälle ja lähdettiin ulos pyöräilemään. Tehtiin vähän yli tunnin lenkki ja palautettiin samalla R-kioski yksi hennesin paketti. 


Klo kuuden aikaan Leevi laittoi viestiä, että on lähdössä töistä kotiin. Olin menossa ruokakauppaan vasta illalla saatuani auton, joten tällä kertaa mentiin sillä mitä kaapin pohjalta löytyi. Laitoin meille uuniin kanaa, keitin hieman riisiä ja pilkoin hieman tomaattia ja kurkkua toimittamaan salaatin virkaa. Puoli 7 Leevi tuli kotiin ja pian alettiinkin sitten syömään. Ruoan jälkeen pidettiin taas pieni ruokalepo sohvalla köllötellen, jonka jälkeen noin puoli 8 heitin salikamat päälle ja lähdin treenaamaan ja käymään ruokakaupassa.


Tulin salilta ja ruokakaupasta takaisin siinä yhdeksän jälkeen. Purin ostokset ja salikassin ja kävin pikaisesti suihkussa. Suihkun jälkeen aloin tekemään Jerrylle iltapuuroa. Jepa ei tykkää yhtään jos Leevi tekee puuron, saatika syöttää. Päästään koko poppoo aina helpommalla, kun mä teen aina puuron ja syötän. Tosiaan, puuro meni nätisit alas mun syöttämä ja sen jälkeen pestiin yhdessä hampaat ja laitettiin puhdas vaippa ja yökkärit päälle. Nukkumaan Jerry meni vähän kymmenen jälkeen. Kiltisti omaan sänkyyn, nukahti taas alle viidessä minuutissa. Meillä jatkui Leevin kanssa ilta sohvalla köllötellen, katseltiin uusin Game of Thronesin jakso ja mentiin nukkumaan noin puoli 12.

Sellainen oli meidän tiistai päivä, aika samanlainen kuin mikä tahansa muu päivä jolloin ei ole mitään erikoista ohjelmaa :) Mitä te tykkäätte näistä meidän päivä -postauksista? Onko ihan tyhmä vai haluatteko nähdä lisää? :)

5 kommenttia:

  1. Mä tykkään ainaski näistä tän tyyppisistä postauksista. Joten mielelläni näkisin näitä enemmänkin! :)

    http://hennaana.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! :) Pitäisi vaan useammin saada aikaseksi tehdä näitä!

      Poista
  2. Voi vitsit, ihan älyttömän hyviä kuvia!

    VastaaPoista
  3. Mä luen aina tällaset postaukset ja tykkään kyllä :)

    VastaaPoista