maanantai 28. heinäkuuta 2014

Tukholma 24.- 26.7

Helou! Miten teillä on viikko lähtenyt käyntiin? Me tosiaan kotiuduttiin sunnuntaina Tukholmasta, pieneltä 3 vuorokautta kestäneeltä reissulta. Matka oli kyllä kummankin mielestä tosi onnistunut ja kaikki meni ihan suunnitelmien mukaan. Tukholmassa oli tosi kiva ilmakin, aurinko paistoi eikä taivaalla ollut pilven pilveä. Hetkittäin oli kyllä ehkä jopa liian kuuma, 32 astetta eikä edes pientä tuulen virettä!

Me siis lähdettiin Leevin kanssa jo keskiviikko iltana ajelemaan kohti Helsinkiä. Torstai aamuna klo 7 vietiin auto lentokentän parkkiin ja siitä sitten käveltiin T2 terminaaliin, josta lentomme lähti vähän yli 9. Leevi halusi vielä ennen turvatarkastusta käydä juomassa pakollisen aamukahvinsa, joten mentiin sitten hetkeksi istuskelemaan Starbucksiin.
Saavuttiin sitten klo 9 paikallista aikaa Tukholma-Arlanda lentokentälle ja 20 minuutin junamatkan jälkeen olimme Tukholman keskustassa. Hotellimme oli ihan kivenheiton päässä juna-asemasta joten sen etsimisessä ei mennyt mennyt kuin parisen minuuttia. 
Hotellihuoneeseen päästyämme purettiin tavarat ja lähdettiin kiertelemään keskustaa. Hotellimme oli vasta tänä vuonna avattu HTL, joka sijaitsee aivan keskustassa Kungsgatanilla. Hotelliltamme käveli noin 5 min tai alle Åhlensille, Gallerianiin, NKlle, Sturegallerianille ym. Seuraavan kerran kun menemme Tukholmaan valitsemme varmasti saman hotellin!
Reissumme aikana tuli kyllä käveltyä kilometri jos toinenkin. Kiersimme kaikki päivät ympäri keskustaa katsellen paikkoja ja tietenkin shoppailen. Perjantaina vietimme miltei koko päivän vanhan kaupungin alueella. Tehtiin hyviä ostoksia ja syötiin hyvää ruokaa. Viimeksihän olimme 2012 marraskuussa Tukholmassa joten oli kyllä kiva tehdä reissu samaiseen kaupunkiin myös näin kesällä, tuntuu että reissusta sai näillä hyvillä keleillä paljon enemmän irti. Vaikka tottakai viime kerralla oli myös aivan ihanaa.
Huomenna mulla olisi tarkoitus esitellä teille mun Tukholman ostokset, tein mielestäni tosi kivoja löytöjä! Tähän loppuun kuitenkin vielä muutamia kuvia meidän reissulta, kaikki on napsittu ihan kännyköillä, kamera jätettiin suosiolla kotiin :)




6 kommenttia: