tiistai 21. huhtikuuta 2015

Uutta olohuoneessa

Olen teille jo varmaan yli vuoden päivät, aina ohimennen maininnut, että ollaan vähän mietitty uuden sohvan hankkimista. Vanha Ikean Klippan palveli meitä oikein hyvin, mutta kolmelle hengelle alkoi jo jäädä vähän pieneksi. Päällinenkin alkoi olla jo sen verran kaameassa kunnossa, että välillä oikein nolotti kun kavereita tuli kylään! Pari kuukautta sitten aloin katsella ihan tosissaan eri sohva vaihtoehtoja. Vanha ei kerta kaikkiaan enään ollut meille kolmelle tarpeeksi leveä. Värin täytyi olla jokin ruskean sävy, mieluiten beige. Leveyttä tarvitsisi lisää, mutta sohva ei saa olla yli 240cm leveä tai muuten tulisi erittäin ahtaat paikat. Tietysti hinta pitää olla lapsiperheen budjetille sopiva. Niin, ja täytyyhän sohvan olla niin mulle kuin Leevillekin mieleen. Se olikin ehkä vaikein kriteeri! 
Eipä mennyt kauaa, kun ilmaisjakelujen mukana tipahti Sotkan kuvasto. Sieltä löytyi täydellinen sohva: sopivan leveä, hyvä väri, divaaniosa ja -50% alennus oli parempi kuin hyvä! Sohvan alkuperäinen hinta oli 800€, joten aika hyvä diili jos multa kysytään. Käväisimmekin heti seuraavalla viikolla "koeajamassa" sohvan ja laitettiin samantien tilaukseen. Vanhan saimme vielä sopivasti samana päivänä uudelle omistajalle kun uusi saapui! Nyt olkkarimme on taas astetta paremman näköinen :)

Evan -sohva, leveys 238cm.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti