torstai 11. joulukuuta 2014

New Things/ Graduation Gifts

Moikka! Lakkiaiseni olivat siis viime viikon perjantaina ja vaikken mitään varsinaisia juhlia pitänytkään, muistettiin mua ihanilla lahjoilla. Voisin oikeastaan sanoa, että tänä vuonna mulla oli kaksi joulua yhden sijaan. Molemmat vielä saman kuukauden aikana! Valmistumiseni ansiosta ystävät ja sukulaiset muistivat mua todella kivoilla ja tarpeellisilla lahjoilla. Sain muunmuassa ison kasan keräilemäni Arabian KoKo -sarjan lautasia, rahaa ja S-ryhmän lahjakortin, jolla ostin sitten tänne kotiin kaikkea tarpeellista, esim. uudet pyyhkeet. Parhaalta ystävältäni sain H&M lahjakortin, jonka tietenkin käytin heti seuraavana arkipäivänä ja Leevin kanssa me käytiin yhdessä Stockmannilla valitsemassa mulle mieluinen lahja. Nämä viimeisimmät olen kuvannut tähän postaukseen ja tämä onkin tavallaan samaan aikaan niin lahjojen kuin ostosten esittely postaus :)

Hennesin lahjakortilla ostin pari vaaleaa pitkähihaista trikoopaitaa. Talvisin ei kuitenkaan ole aina pakko pukeutua mustaan ;)
Lahjakortilla hankin vielä uuden aurinkopuuterin ja kivan valko-kultaisen statement kaulakorun. Musta karvatupsu pipo onkin osa Leevin lahjaa. Merkiltään pipo on siis Global.
Stokkalta valitsin karvapipon lisäksi vielä tämän Ralph Lauren Big Pony hajuvesi -setin. Tykkään kovasti kaikista karkkisista tuoksuista ja tämä on ehdottomasti sellainen! Hajuveden ja pipon lisäksi sain Leeviltä vielä ihania alusvaatteita, mutta niitä en nyt lähtenyt kuvaamaan :D
Yksi todella mieluisa lahja jäi aiemmin mainitsematta. Sille onkin tulossa ihan oma postauksensa, joten pysykäähän kuulolla..:)

2 kommenttia: