perjantai 4. heinäkuuta 2014

Päivä meidän kanssa - torstai

Tämä meidän päivä-postaus on ollut varmaan alusta alkaen yksi toivotuimpien postausten joukossa ja nyt vihdosta viimein sain sen aikaiseksi teille toteuttaa. Eilinen ei tosiaan ollut mikään tapahtumarikkain päivä, joten tässä tulee ihan puhtaasti meidän normaalia arkea :)


Leevi lähti tänään noin klo 10 aikoihin töihin ja me noustiin Jerryn kanssa aikalailla heti sen jälkeen ylös. Me ei ikinä heti heräämisen jälkeen syödä aamupalaa, vaan istuskellaan vielä hetki sohvalla viltin alla ja katsotaan vähän aamuohjelmia telkkarista. Ennen aamupalaa me vielä vaihdettiin vaippa, käytiin aamupesulla ja laitettiin päivävaatteet päälle.

Vähän ennen klo 11 me sitten syötiin aamupalaa. Meidän aamupala vaihtelee aikalailla päivittäin; yleisimmin me syödään kuitenkin joko leipää, hedelmiä, jugurttia, puuroa, pilttiä tai kinkku-tomaatti-munakasta. Tänään laitoin meille vähän leipää, omenia, jugurttia ja pilttiä. Meillä ruokajuomana toimii lähes poikkeuksetta aina vesi, Jerry tosin juo aamupalan jälkeen vielä lisäksi hieman maitoa.

Ruuan jälkeen Jerry meni puuhailemaan omia juttujaan; pelaamaan pelejä ja leikkimään käsienpesualtaassa kaikilla eri vesileluillaan. Jerry rakastaa vettä! Mä sain sitten siinä välissä hieman järjestellä paikkoja, siivota, laittaa pyykit ja tiskit. Aika tuppaa vierähtämään todella nopeasti ja yhtäkkiä kello olikin jo 1 ja oli välipalan aika. 

Välipalan jälkeen istahdettiin hetki katsomaan yhdessä telkkaria, vaikka Jerry tosin touhuili siinä samalla vaikka mitä, lenkitti muunmuassa Brion puukoiraansa. Suunnilleen kahden aikaan aloin leikkaamaan Jerryn hiuksia, ne olivat kasvaneet taas ihan älyttömästi. Jerry oli koko leikkuun ajan tosi kiltisti ja lopputuloksesta tuli ihan älyttömän hyvä! Pitäiskö ehkä alkaa harkita tuota kampaajan uraa..;) Leikkuun jälkeen mentiin sitten kummatkin pesulle, minä suihkuun ja Jerry kylpyammeeseen. Ostin vähän aikaa sitten Color Maskin sävyssä Curry, jonka seurauksena hiukseni ovat nykyään punaiset! Väri oli hieman haalistunut, joten lisäsin taas shampoon jälkeen hieman sävyä. Color Maskihan on siis tosiaan vain sävyte, joten väri ei kauaa hiuksissa pysy. Voi olla, että kun tuo purkki loppuu menen kampaajalle värjäyttämään hiukset oikein kunnolla punaisiksi!



Suihkun jälkeen Jepa jäi sohvalle pelaamaan iPadilla, kun itse menin tekemään meille ruokaa. Kello oli tällöin jotain 3:n pintaan. Syömisen jälkeen Jerry jatkoi taas omia touhujaan ja mä kävin sillä välin tyhjentämässä tiskikoneen ja laittamassa toisen koneellisen pyykkiä. Sen jälkeen me oikeastaan kello 6:een asti otettiin ihan rauhallisesti, katsottiin leffaa, leikittiin, Jerry auttoi mua laittamaan märät pyykit kuivumaan ja luettiin erilaisia lasten satukirjoja, kuten esim. Koiramäen tarinoita. 

Klo 18 Leevi tuli töistä kotiin ja yllätti meidät pitsoilla! Meillä alkoikin olla jo vähän nälkä, joten oli kiva päästä heti syömään eikä tarvinnut alkaa taas kokkaamaan jotain. Siinä me sitten syötiin kolmistaa sohvalla pitsaa ja katsottiin Netflixistä leffaa. 


Ruuan jälkeen, kun oltiin hetki istuskeltu kolmistaan, meni Leevi ja Jerry noin klo 19 aikoihin sänkyyn pienelle ruokalevolle. Eivät pojat tosiaan puolta tuntia kauempaa lepäilleen, mutta kuitenkin tarpeeksi, että sain hetken oltua ihan keskenäni ja luettua yo-kokeisiin. Keväällä tuo biologia tosiaan jäi 1 pisteen päähän läpipääsystä (en panostanut tuolloin lukemiseen ihan niin täysillä kuin olisi pitänyt). Nyt mulla on syksyllä kuitenkin kirjoittettavan vain yksi lukuaine, joten saan keskittyä nyt ihan pelkästään tuohon bilsaan, mikä on tietty hyvä.


Äijien noustua ruokalevolta meidän ilta jatkui ihan normaaliin tylsään tapaan. :) Siivoiltiin, järjestettiin kaappeja, raivattiin turhaa tavaraa varastoon/roskiin, syötettiin Jerrylle välipala ja pelleiltiin pikkuäijän kanssa, sekä jutskailtiin kaikesta maan ja taivaan välillä. Hieman ennen nukkumaanmenoa, tehtiin vielä ihan nopea 10 minuutin happihyppely tuossa koti kadulla. Kotiin tultuamme syötin Jerrylle iltapalan, käytiin ilta
pesulla, vaihdettiin vaippa ja yökkärit päälle. Jepa sitten tuttuun tapaansa nukahti siinä 10.30 olohuoneen sohvalle ja siitä hänet sitten kannettiin omaan sänkyyn jatkamaan unia.


Jepan mentyä omaan sänkyyn, Leevi alkoi järjestelemään vaatekaappiaan ja mä tulin tekemään teille tämän postauksen! Ollaan Leevin kanssa pieniä yökukkujia ja tätä kirjoittaessa kello näyttääkin 23:58...:) Kai mekin tästä pikkuhiljaa painutaan pehkuihin!

Sellainen oli meidän torstai päivä! Kommentoikaa jos haluatte lisää samanlaisia postauksia. :)

7 kommenttia:

  1. Tää oli kiva postaus, näitä lisää! Super suloinen Jerry:)

    VastaaPoista
  2. Etteks te käy pihalla tai pese hampaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitappa ensi kerralla vähän keskittyä siihen mitä luet! "käytiin iltapesulla" = pestiin naama ja hampaat. "käytiin aamupesulla" = pestiin naama ja hampaat. Ja kyllä me käydään ihan päivittäin pihalla, eilen vain poikkeuksellisesti vähän lyhyempi lenkki. Itseasiassa just tultiin kotiin vaunuilemasta ;)

      Poista
  3. Jerry ei nuku enää päiväunia? Muuta siis kuin nuo iltatorkut. Meidän päivä olis ihan kaoottinen jos unet jäis välistä, joskus nukkuu jopa kahdet unet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se täällä kotona ole nukkunut vähään aikaan, mummulassa kyllä :) Nuo iltatorkutkin on sellaiset satunnaiset. Mutta kyllä mä oon nyt ajatellut totuttaa Jepaa uudestaan noihin päikkäreihin täällä kotonakin, mäkin saisin silloin sen hetken sitä yksin-aikaa :)

      Mäkin luulin että Jerry menis ihan "hulluksi", kun ei nuku enää päivisin, mutta ihan kiltisti se on ollu :)

      Poista
    2. Joo se oma hetki on myös aika tärkeä siinä päivän touhuissa :D

      Poista