maanantai 5. tammikuuta 2015

Aleshoppailut

Joulun jälkeiset alennusmyynnit ovat täydessä tohinassa ja tänä vuonna mekin onnistuttiin tekemään aika hyviä löytöjä. Viime vuosina ei olla aeista ostettu oikeastaan mitään, liika ryysis ja alekasojen penkominen ei ole hirveästi houkutellut, varsinkaan kun ollaan rattaiden kanssa liikenteessä. Tänä vuonna tehtiin kuitenkin Leevin kanssa pikainen täsmäisku Ideaparkkiin, sillä välin kun Jerry oli mummulla hoidossa. Käytiin vaan niissä kaupoissa missä alun perin suunniteltiin, ostettiin mitä piti ja lähdettiin pois! Tällaisia löytöjä me sitten tehtiin:

Musta silkkipaituli ja kultainen kaulakoru ovat löytöjä Mangosta. Halusin heti mennä shoppailemaan joululahjaksi saadulla lahjakortilla! Kaikkea en halunnut törstätä, sillä keväällä olisi kiva löytää joku nätti trenssi.

Ihana roosan värinen bleiseri löytyi H&M:ltä. Omistin tätä ennen mustan, harmaan ja valkoisen bleiserin, joten pieni väripilkku on oikein kiva lisäys.

Ja sitten kaikista mieluisin ostos, nimittäin uusi toppahaalari Jerrylle. Toppahaalari oli oikeastaan se suurin syy lähteä Ideaparkkiin. Joulupäivänä nimittäin huomasimme, että Jerryn vanha Jonathanin haalari alkaa olla jo liian lyhyt, eikä se sopisi enää vuodenvaihteen jälkeen. Suuntasimmekin Leevin kanssa Jesper Junioriin tarkoituksena ostaa uusi Jonathanin haalari. Reiman rekissä kaikki ulkoiluvaatteet olivat kuitenkin -40% alennuksessa ja sieltä se uusi haalari sitten löytyikin. Kyseessä on siis Reiman Chara haalari ja tätä olen joskus aiemmin katsonutkin Reiman nettikaupassa. Alennuksen jälkeen haalarille jäi hintaa 47 euroa, joten aika hyvä löytö! Oon itse ainakin ihan superinnoissani tästä haalarista, vaikkei ole edes oma :D

Haalarin kaveriksi ostettiin, tämäkin -40% alennuksella, harmaa Jonathanin villainen kypärämyssypipo. Jerryllä on tämä sama pipo turkoosina ja se on ollut tosi hyvä käytössä, joten halusin Jepalle vielä toisen samanlaisen.


 Sellaisia oli meidän aleshoppailut! Löysittekö te alennusmyynneistä mitään kivaa?

2 kommenttia:

  1. Ihana toi pinkki bleiseri sopii varmaa niin moneen asuun ja tyyliin ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleiserit on kyllä aina hyviä vaatekaapin peruspilareita! :)

      Poista