tiistai 15. tammikuuta 2013

Tyttöystäväpäivä



Moikka sinne ruudun toiselle puolelle! Nyt on siis tiistai iltapäivä ja mä ainakin odotan perjantaita kuin kuuta nousevaa, Leevi nimittäin pääsee tuolloin viikonloppu lomille. 
Tosiaan, niinkuin aikaisemmin jo mainitsin oli Satakunnan Lennostossa, missä Leevi palveluksensa suorittaa, tyttöystävä-päivä viime sunnuntaina. Aamusta asti me täällä laskettiin Jerryn kanssa tunteja milloin päästään näkemään iskää, niin kova ikävä jo. Kun Leevi sitten vihdoin käveli porteista meitä vastaan, tuli sellainen hassu fiilis, ihan kuin oltaisiin treffeillä tai jotain vastaavaa, jännitti. Ihan kuin alkuaikoina, se oli kivaa :) 

Toisaalta ensimmäistä kertaa toisen näkeminen niissä hirveissä vihreissä vaatteissa sai tajuamaan, että nyt Leevi oikeasti on armeijassa. Silloin kai sisäistin sen, että nyt me sitten nähdään  näin kerran viikossa vähintään 6kk ajan. Oikeastaan meillä on kyllä hieman parempi tilanne: Leevi pääsee viikonloppuvapaiden lisäksi vielä arkisinkin 3-4 yöksi viikossa kotiin meidän luokse :)
Nyt mä taidan painua pienille päikkäreille Jertsin seuraksi, oon tässä ollut kohta viikon ajan pienessä flunssassa ja kotona huilaaminen on kyllä huomattavasti helpottanut oloa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti